Joskus aikoinaan olin värittämässä jotain sarjakuvaani, kun kälyni katsoi vesivärityöskentelyäni vierestä. Hän kommentoi, että se mitä teen ei näytä yhtään vesivärien käytöltä, vaan käytän värejä kuin käyttäisin värikyniä. Ja tietysti hän oli oikeassa — suurilta osalta väritystyöni on niin pientä piperrystä, että vähänpä siinä pääsee vesivärien ominaistekniikoita käyttämään. Yleensä sekoitan värejä niin pieniä määriä, että sen voi tehdä ihan hyvin paperin reunaan. Mutta tällä kertaa värittäessäni noita taustan soita kerrankin otin ja läträsin ihan tosissani veden ja värien kanssa, tehden isoja, tasaisia väripintoja. Se oli ihan piristävää vaihtelua, mutta koska kuitenkin pidän vesiväreissä eniten niiden elävästä epätasaisuudesta, sotkin aikaansaamani tasaisen värityksen jälkikäteen pois.
Mutta joo, en oikein tahdo saada aikaiseksi asioita. Vaikka eipä siinä ole mitään uutta. Tämäkin meinasi jäädä saamatta valmiiksi, osittain monipäiväisen migreenin vuoksi ja osittain siksi etten pysty tekemään luovaa työtä kuin yksin ollessani (ja olen viime aikoina majoittanut veljeäni), mutta myös ihan saamattomuuttani, ja tietysti aina vaivaava perfektionistinen tyytymättömyys kaikkea kohtaan mitä teen on este.
Samassa suossa rämmitään. Ideoita tai painetta tekemiseen ei puutu, mutta mitään ei tapahdu. Monipäiväinen migreeni painaa täälläkin.