Tämä on taas sarjakuva, joka on pyörinyt jo vuosikausia aivojeni perukoilla, ja mahdollisesti myös jonkin paperin nurkkaan kirjoitettuna. Oli siis aika tehdä sen kanssa jotain. Kerrostalojalka on sinänsä hahmo, josta voi saada paljonkin irti, sillä jalassa oleva kerrostalo voi venyä monenlaiseen käyttöön. Valitettavasti vain hahmoa haittaa se, että hänen ensimmäinen ilmestymisensä sarjakuviini on ehkä Katvealueen sarjakuvista se kaikkein huonoiten piirretty (linkki).

Minun on pitkään häirinnyt, että paletissani ei oikein ole sellaista sinisen sävyä, jolla saisin kesäisen väristä taivasta aikaan. Olen toki aina ymmärtänyt, että sekoittamalla keltaista sinisen sekaan, siitä tulee lämpimämpi ja siten kesäisempi, mutta sitä on hirveän vaikeaa kontrolloida, ettei väri livahda ihan vain vihreän puolelle. Tämä on nyt sitten ensimmäinen sarjakuva, jossa olen käyttänyt tuota vihertävämpää taivaan väriä. Eikä se pahalta näytä — ainakaan tietokoneen ruudulta Photoshopin värinmäärittelyjen jälkeen.