Oi! Löysin aikaa, tilaa ja mahdollisuuden piirtää sarjakuvan! Vähänkö olen iloinen. Jos totta puhutaan, niin sain tuossa noin viikko sitten jo melko pahan ahdistuskohtauksenkin sen  takia, etten ole saanut piirrettyä sarjakuvia. Mutta nyt tuli sarjakuva! Jee! Jee! Jee jee!

Ja sitten kun teen vihdoin sarjakuva, päädyn kuitenkin tekemään tällaisen viiden tunnin taustatutkimuksen vaativan sarjakuvan, jossa Googlaan netistä miltä Barcelonan Joan Miró -museon sisäänkäynti näyttää (enkä kuitenkaan edes piirrä sitä näköiseksi), ja lisäksi vielä käytän useita tunteja jäljittääkseni netistä kuvia niistä maalauksista joita Nîmesin taidemuseossa oli. Valitettavasti en löytänyt yhtään niistä teoksista, jotka oikeasti olin kirjoittanut muistivihkooni mielenkiintoisina — mutta kyllä nämäkin nyt kelpaavat osoittamaan että kyse on nimenomaisesti siitä museosta.

Sarjakuvassani esiintyvät taulut (tai niiden osat) ovat Michel Albinin Francoisin vierailu Nîmesissä 1800-luvun puolivälistä, Jacopo Bassanon Susanna ja kylänvanhimmat, sekä Leonard Bramerin Salomelle ojennetaan Johannes Kastajan pää, molemmat 1600-luvulta. En ole varma taulunaiheiden vakiintuneista suomennoksista, mutta eiköhän maalaukset tunnistettavia ole jo kuviensa ansiosta.

Hattu on edelleen tallessa. Seuraava sarjakuva toivottavasti mahdollisimman pian.