Löylykilpailut saattavat olla vaarallisia, eikä Katvealue halua kannustaa ketään kilpailemaan saunomisessa. Joulupukki ja tontut ovat taruolentoja, joten heidän löylynsietokykynsä ei välttämättä edusta tavallisen ihmiskunnan saunomiskestävyyttä.

Sairastuin tätä tehdessäni todella ikävään ylähengitysteiden tulehdukseen (kurkkukipuun), jonka vuoksi parin seuraavan päivän sarjakuvien tekstaus on jopa hieman tavanomaistakin hiomattomampaa. Pahoitteluni.

Joulukalenteri on jo muuten kirjoitettu ja piirretty loppuun asti, mutta ainoastaan itse jouluaaton sarjakuva on vielä värittämättä ja skannaamatta. Eli joulukalenterin pitäisi ikävästä sairastumisestani huolimatta ilmestyä ongelmitta jouluaattoon saakka.