Tätä riviä painamalla pääsee niin halutessaan Pölynimurikauppiaan joulun alkuun.

Pölynimurikauppiaan joulu on sarjakuva, joka on muodossa tai toisessa elänyt ja kehittynyt jo monta vuotta. Totta kai tämä itsessään perustuu sarjakuvaan, jonka olen alun perin piirtänyt vuonna 1997, ja joka löytyy täältä Katvealueeltakin, mutta ajatus myös pitkästä pölynimurikauppias-tarinasta on minulla ollut kohta seitsemän vuotta. Pölynimurikauppiaan joululla ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä sen tarinan kanssa.

Mutta ajatus pölynimurikauppias-joulukalenterista on sekin jo pari vuotta vanha, ja kehittelin sitä jo silloin niin pitkälle, että tein jo alustavaa käsikirjoitustakin. Ja tämä sivu on lähtöisin siitä. Juuri mitään muuta siitä käsikirjoituksesta en kuitenkaan ole lopulta käyttämässä.

Improvisoin sarjakuvia tehdessäni aina ja jatkuvasti, enkä vieläkään tiedä varmuudella, miten Pölynimurikauppiaan joulu päättyy, mutta kuten aina, improvisaatiota edeltää pitkälliset harjoitukset ja suunnitelmat. Ja jotain niistä aina säilyy ihan loppuunkin asti. Vahingossa tai tarkoituksella.