Olen tietoinen, että pohjoismainen noituus ei ollut mitenkään sukupuolittunutta, joten sinne Blåkullaan lensivät rasvatuilla lehmillään ihan yhtä lailla naiset, miehet kuin lapsetkin. Mutta halusinpa vain piirtää ihmisiä lentämässä rasvatuilla lehmillään. Ja sittemmin noituus on muuntunut naisten stereotyypiksi täällä Pohjolassakin.

Mutta vaikka naistenpäivän tehtävä todellisuudessa onkin tietysti muistuttaa ihmisiä siitä, että sukupuolten tasa-arvoon pitää panostaa, ja että varsinkin monin paikoin Aasiassa tuohon tasa-arvoon on vielä matkaa, niin kyllä minä ihan vakavissanikin olen sitä mieltä, että olisihan se siistiä, jos naistenpäiväänkin kuuluisi jotain perinteitä. Jos kerran joka neljäs vuosi koittavassa karkauspäivässäkin on jotain hamekankaanostojuttuja, niin kyllä kai sellaisen voisi tekaista naistenpäiväänkin.

Naiset, keksikää päivällenne jotain bilesisältöä. Vaikka jokin sellainen Women Pride -marssi tai jotain. Tai edes joku viisituntinen ohjelma, jossa katsotaan kun joku kättelee muita ihmisiä, ja sitten anarkistit ja natsit riehuu kaupungilla. Jotain.