Olin jo melkein unohtanut, että piirsin tällaisenkin tuossa noin vuosi sitten. Ystäväni Tiina pyysi minua piirtämään sarjakuvan johonkin porilaiseen lehdenkaltaiseen julkaisuntapaiseen tuotokseen, ja sarjakuvan aiheen piti kuulemma olla paranormaali, urheilu ja erotiikka (tai paranormaali urheilu ja erotiikka, en ole varma. Pilkku muuttaa merkitystä aika paljon.) . Tällaisen tarinan niillä sanoilla sitten tuotin.

Nyt taas muistin tämän sarjakuvan, otin ja väritin sen, ja laitan vihdoin tähän kaiken kansan nähtäville. En ole varma, kummalla on enemmän lukijoita, sillä porilaisella lehdykällä vaiko nettisivuillani, mutta olettaisin että molempien lukijakunta on yhtälailla olematon.

Mutta mikäli täällä joskus joku vahingossa käy, niin hauskaa kesää.