Katvealueen selkeästi, ylivoimaisesti ja haastamattomasti luetuin sarjakuva kautta aikojen (ainakin jos ei oteta huomioon sitä jonka joku oli kopioinut Riemurasiaan), on ollut yksi vanhimmista sarjakuvistani, R.A.K.K.A.U.S.Tämä tietysti johtuu ihan vain siitä, että se on jo vuosien ajan löytynyt aina Googlen kuvahausta rakkautta hakemalla. En tiedä, onko kukaan sen lukenut löytänyt hakemaansa, mutta haluan olla hyvä asiakaspalvelija sarjakuvan tuhansille faneille, ja palaan taas käsittelemään noiden kahden yksinäisen sielun herkkää rakkaustarinaa. Tai ehkä se sittenkin on vain yhden yksinäisen sielun rakkaustarina, tuo nainen kun ei selkeästi ymmärrä selviä vihjeitä.

Sarjakuva on ideatasolla käsikirjoitettu jo ehkä seitsemän vuotta sitten, mutta nyt päätin vihdoin ja viimein sukeltaa sen aikaisen mustan vihkoni syövereihin ja piirtää sinne kerääntyneistä sarjakuvaideoistani jonkin valmiiksi. Tosin silloin seitsemän vuotta sitten olisin varmastikin osannut tehdä tästä tiiviimmän ja jämäkämmän.

Hauskaa pääsiäistä.