Ja näin sarjakuvat saivat Katvealueen kiinni.

Tämä on ensimmäinen piirtämäni sarjakuva jonka olen piirtänyt sen jälkeen kun Katvealue starttasi. Ei Katvealue vielä ihan ole puskuria kiinni saanut, sarjoja on nytkin valmiina vielä kymmenisen, mutta kyllä se uhkaavasti lähestyy.

Tämä nimenomainen sarjakuva on yksi kauneimmista töistäni. Tässä ei ole yhtään kuvaa josta en pitäisi. Tämä ei ole juuri sellainen millaiseksi sen kuvittelin ennen sen piirtämistä — tämä on parempi. Totta kai tämä on lähinnä tekstipainotteinen juttu, kuten sarjakuvani yleensäkin, mutta noiden kasvien ilmeet ja eleet tukevat mielestäni tarinaa oivallisesti.

Tein sarjakuvaa varten pitkään taustatutkimusta lihansyöjäkasveista ja niiden ulkonäöstä, mutta koska todellisuus ei vastannut tarpeitani, jouduin turvautumaan tällaiseen valheelliseen sarjakuvakliseeseen, jolla sain kasveihin helpommin ihmismäisyyttä. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun näin olen tehnyt.