Sarjakuvan ilmeisestä kriittisyydestä huolimatta muistutettakoon kuitenkin kaikkia, että poliittisesti olen hyvinkin vasemmalta, vaikka Suomen vasemmistopuolueita halveksinkin suurin piirtein yhtä paljon kuin oikeistoa ja keskustaa. Vaikka ajatus köyhyydestä nyky-Suomessa onkin ainoastaan naurettava, olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ihmisen elämänhallintakyvyt ovat syystä tai toisesta vahingoittuneet niin, että hän ei pysty elättämään itseään varallisuudellaan, yhteiskunnan tulee pitää heistä huolta — ja etenkin heidän lapsistaan.
Tämä oli siis se sarjakuva, jonka tarkoitus on kertoa lukijoilleni, että olen ostamassa uutta tietokonetta. Ehkäpä siis jo lähiviikkoina voin saattaa sarjakuviani sen näköisiksi, että niitä kehtaan itsekin katsoa.
Mietin pitkään, olisiko tuohon Intian-kuvaan pitänyt tuossa pistää joku johdantoteksti, että ihmiset osaisivat tulkita sen Intiaksi ilman minun henkilöhistorian tuntemistakin, mutta ajattelin sitten, että eipä sillä ole mitään väliä mihin ihmiset tämän (fiktiivisen) tapahtuman päässään sijoittavat. Ja kyllähän siinä rupioista kuitenkin puhutaan — ja minulla on vuosi sitten hajonnut puhelimeni korvalla.
Muuten en ois arvannut, mutta tuosta puhelimesta tosiaan hoksasin, että kyseessä täytyy olla Intia.
Juuri näin. Ei me oikeasta köyhyydestä tiedetä mitään – täällä on varaa käydä kiivasta keskustelua jopa sellaisista asioista kuin tarjotaanko kouluissa pelkkää liha- ja kalaruokaa vai ei. Silti sanoisin tähän “Vaikka ajatus köyhyydestä nyky-Suomessa onkin ainoastaan naurettava”, että vaikken köyhänä osaa itseäni pitääkään, kolmen(myöhemmin kahden) lapsen yksinhuoltaminen ei ole missään vaiheessa ollut naurun paikka. Ympäristön oletus kun on se, että kaikilla on suht.hyvät tulot eikä aina ymmärretä sitä, että ihan oikeasti kaikilla ei ole varaa samoihin asioihin. Täälläkään.
Kai köyhyys on suhteellista, eikä noita voi suoraan verrata eri maitten kesken. Köyhä suomessa olis luultavasti upporikas afrikassa. Mutta ei se lohduta, että jollain menee vielä huonommin.
Sama erilaisten surujen kanssa. Toinen voi surra vanhempien avioeroa, kun toisella on kuollut koko perhe. Vaikka jälkimmäinen onkin oikeasti paljon vakavampi, niin yhtä todellista se suru kummallakin on.
Niin, no, minun pointtinihan olikin se älytön määritelmä, jonka mukaan minä olen Suomessa köyhä. Kerta toisensa jälkeen luen lehdistä tai katson televisiosta, kuinka Suomessa on 700 000 köyhää, ja sitten siinä kerrotaan kuinka minä olen köyhä ja kuinka minun rahani eivät riitä mihinkään ihmisarvoiseen elämiseen.
Ja siihen minä sanon vain, että voi voi, köyhä kärsivä minä parka. On tämä kyllä yhtä tuskaa tämä köyhän elämä.
Sitähän myös surkutellaan koko ajan, että Suomessa on jotain 70000 (luku hatusta) köyhissä perheissä olevaa lasta. Nämä lapset ovat sitten niitä potentiaalisia tulevaisuuden ongelma-aikuisia. En tiedä, kuinka tuo poika kärsii siitä, että olemme köyhiä emmekä omista autoa tai televisiota vaan matkustamme junalla ja käymme museoissa ja elokuvissa emmekä muutenkaan toimi kuin muu ympäristö. Joka ilta se varmaan itsekseen itkee sitä, ettei se pääse kunnalliseen päiväkotiin, kun pitää siellä yksityisessä käydä. Kyllä nyt pitäisi lastensuojelun jo puuttua tähän epäkohtaan!
Onneksi lastensuojelun ammattilainen on lähellä! Tosin tällainen yksinhuoltajana toiminut. Yksinhuoltajan lapset onkin potentiaalisia syrjäytyviä.